Se on pieni askel ihmiskunnalle, suuri minulle. Se on ensimyssy. Pienen pieni pipo vastasyntyneelle sairaalaan. Siinä on mukana toivo sekä usko siihen, että pienen pieni on oikeasti tulossa.
Joitakuita varmasti rasittaa jossittelu vielä kahta viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos kaikki menee hyvin. Pitäisi alkaa uskomaan, että huono onni on omalta kohdalta näissä asioissa jo käytetty, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.
Kun ensimmäisen kerran huomasin olevani raskaana neljän toivottoman vuoden jälkeen, en pelännyt keskemenoa. Koska "kun raskauden alkuun saaminen oli ollut niin vaikeaa, menisi kaikki varmasti hyvin nyt, kun raskaus vihdoin oli alkanut". Vaikkei sydänääniä neuvolassa viikolla 11 löydetty, uskoin silti kaiken olevan hyvin. Sehän on ihan tavallista näillä viikoilla. Kun keskeytynyt keskenmeno ultrassa viikolla 12 todettiin, se oli isku vasten kasvoja. Pahin pelko oli, että menetetty raskaus oli ainoa mahdollisuus joka koskaan saataisiin.
Kun toinen raskaus alkoikin vajaan vuoden kuluttua, meidän mittapuulla siis aivan hirmuisen nopeasti, tiedostin keskenmenon mahdollisuuden, mutten uskonut sen voivan osua kohdalle uudelleen. 12 viikon ultrassa todettiin kuitenkin jälleen raskauden menneen kesken. Vaikka kaiken piti olla hyvin.
Koko tämän raskauden ajan mielessä on kytenyt pelko: Mikä vielä voi mennä vikaan? Kun kaikessa on osunut siihen pieneen pieneen prosenttiosuuteen, joille sattuu se, mikä "sattuu jollekin muulle" on vaikea luottaa enää todennäköisyyksiin. On vaikea luottaa siihen, että valtaosa raskauksista jatkuu täysiaikaiseksi ja lopussa odottaa se parhain palkinto.
Saattaa kuulostaa siltä, etten ole pystynyt nauttimaan raskaudesta ollenkaan, mutta se ei pidä paikkaansa. Peloista on vain helpompi kirjoittaa, onnen hetket ovat henkilökohtaisempia. Kuitenkin jokainen potku, suuntautuu se sitten keuhkoihin, kylkiluihin, palleaan tai rakkoon, on Onnen potku. Joka ikinen liike kertoo pienen olevan olemassa ja voivan hyvin. Joka kerta, kun pienen sydänäänet kuuluvat, täyttyy oma sydämeni hellyydestä ja rakkaudesta. Ja joka viikko Usko ja Toivo ovat taittaneet matkaa pikku hiljaa takaisin kotiin.
Ensimyssy on neulottu kaksinkertaisella langalla, joista toinen on Ruskovillan kaksisäikeistä silkkivillaa (50%/50%) ja toinen Schachenmayrin Fine Woolia. Myssy on neulottu puikoilla kokoa 4 ja mitat on otettu
Annika Barrantin Hospital Hat-ohjeesta. Sydän on tehty valmiiseen myssyyn tikkipistoin.
