Pienen pienen liikkeet tuntuvat jo kovin selvästi. Tänään (22+6) masussa on ollut oikea aktiivipäivä, isompaa ja pienempää liikettä on tuntunut pitkin päivää paljon enemmän kuin aiemmin. Sitä pienen pientä alkaa samalla rakastaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Miten paljon ja vahvasti voikaan tuntea jotain sellaista kohtaan, mitä ei ole koskaan vielä tavannut, ja miten suurta se rakkaus voikaan olla.
Samalla menetyksen pelko saa mielessä järjettömät mittasuhteet. Kun vihdoin kuuden ja puolen vuoden odotuksen ja kolmen keskenmenon jälkeen on päästy näin pitkälle ja kuitenkin kaiken voi niin herkästi menettää... Kun aletaan olla jo niin lähellä onnistumista, mutta silti vielä niin kaukana. Riski on toki alkuraskauteen verrattuna paljon pienempi, mutta silti maailma tuntuu vaaralliselta paikalta ja riski- ja uhkatekijöitä voi nähdä joka puolella. Itsensä on helppo lietsoa hysterian partaalle ja paniikkiin.
Oon aina pitäny itseäni varsin järkevänä, mutta nyt pelon päästessä vallalle, päässä sumenee eikä mikään järkipuhe tunnu menevän perille. Eikä se varmasti tule helpottamaan. Miten mä ikinä selviän järjissäni loppuelämästä, jos tämä pieni olento todella syntyy elävänä täyttämään meidän maailman?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta jättämällä viesti ^.^