Se jättää jälkensä.

AVA:n Erilaiset äidit-sarjan tämän viikon jaksossa seurattiin kauan toivotun ja lopulta keinohedelmöityksellä alkunsa saaneen esikoisen odotusta. Jakson aikana päästin hyvin pintapuolisesti kurkistamaan lapsettomuudesta kärsineen ajatuksiin ja se sai taas käymään läpi omiakin tunteita.

Jaksossa tulevat vanhemmat kertoivat katkeruudesta ja kateudesta, jota olivat tunteneet lapsia saaneita ystäviään ja tuttaviaan kohtaan ja syyllisyydestä, joka aiheutui siitä, ettei voinut olla ystävien puolesta vilpittömästi onnellinen. Se voi lapsettomuutta kokemattoman korvaan kuulostaa karulta. "Eihän muiden onni ole meiltä pois." Mutta kun vuosi toisensa jälkeen seuraa, kuinka kaikki muut saavat sen mitä itse eniten maailmassa toivoo... Kuinka se kaikilla muilla tuntuu onnistuvan sormia napsauttamalla, kunhan vaan keksivät NYT haluta. Kuinka ystävät, jotka ovat alkaneet toivoa samaan aikaan, ovat kasvattaneet jo toisestakin lapsesta taaperon ja itse saa aikaan vaan enkeleitä. Kuinka pariskunnat, jotka ovat hädin tuskin tunteneet toisensa yhtä kauan kuin itse on yrittänyt, saavat lapsen, toisenkin. Kun seuraa päivästä toiseen vierestä raskautta, joka joka hetki muistuttaa, että ellei keskenmenoa olisi taas tullut, olisi itse samassa tilassa. Kun tuttava, joka ei uskonut lapsia ikinä haluavansa tuleekin suosittelemaan äitiyttä, kun on sen kahden ex tempore-lapsen synnyttyä todennut niin ihanaksi ja antoisaksi. Itse en ainakaan kyennyt seuraamaan vierestä katkeroitumatta. 

Ja vaikka oma raskaus on jo pitkällä, on vaikea päästä tunteista yli. Eihän mikään vieläkään ole varmaa. Ja kun on jo niin rakastunut tuohon masussaan möyrivään olentoon... Menetyksen pelko saa järjettömät mittasuhteet. Kun oma keho on pettänyt niin monesti... Kun ensin raskautuminen ei onnistunut. Ja kun se viimein onnistui, en pystynyt pitämään pieniä hengissä. Ja kun kehitys pysähtyi, elimistö ei osannyt päästää irti. Ei edes lääkkeiden avustamana. Kun on niin monesti epäonnistunut jopa epäonnistumisessa... Onko ihme, että on vaikea luottaa kehonsa hoitavan tämän raskauden vihdoin kunnialla loppuun?

Ihanaa on kuitenkin ollut huomata, että ystävät, joista kaiken katkeruuden seurauksena on etääntynyt, joihin on pikku hiljaa lakannut pitämästä yhteyttä, joiden lapsia ei ikinä saanut aikaiseksi mennä katsomaan, ovatkin hiljaa tahoillaan ymmärtäneet ja palanneet nyt kuin vaivihkaa takaisin. Vaikka omaan itseeni ja omaan tuskaani sulkeutuneena sysäsin heidät syrjään. Kiitos siitä teille. Ja anteeksi.

Erilaisten äitien-jakson ehtii vielä käydä Katsomossa katsomassa.